sunnuntai, 8. maaliskuuta 2009

Ilveksen kausi jatkuu + Helsinki City Run

No niin!

Tampereen Ilves pidensi tänään lätkäkauttaan ainakin yhdellä ottelulla hakemalla 1-0 -voiton Lahdesta, jossa joukkue pelasi Pelicansin vieraana. Joukkueen ainoan maalin teki kapteeni Pasi Määttänen, joka ratkaisi runkosarjan viimeisellä kierroksella Ilveksen pääsyn ylipäätään koko pudotuspeleihin. Viimeisellä kierroksella Ilves oli kovan paikan edessä, mutta pystyi silloinkin hakemaan tarvittavan 1-0 -voiton Rauman Lukolta.

Voidaan siis hyvällä syyllä todeta, että kapteeni Pasi Määttänen ja kummassakin mainitussa ottelussa nollat pitänyt maalivahti Hannu Toivonen ovat nousseet esiin erittäin ratkaisevalla hetkellä. Vierasvoitto Lahdesta antaa erittäin suurta toivoa sille, että Ilves jatkaa tiistaina otteluparista jatkoon puolivälieriin.

Mutta kuuluu tässä muutakin. Jos en ole aikaisemmin täällä muistanut mainita, niin olen päättänyt osallistua tänä(kin) vuonna Helsinki City Runiin, eli Suomen suurimpaan puolimaraton-tapahtumaan. Toukokuussa juostavaa tapahtumaa varten on harjoittelu syytä aloittaa ihan viimeistään nyt, ja olenkin tällä viikolla käynyt kolmesti harjoittelemassa. Nyt alkavalla viikolla sitten neljä kertaa.

Yllä mainittuja asioita, eli jääkiekon pudotuspelejä ja puolimaratontreenausta seurataan tässä blogissa lähitulevaisuudessa.

0 kommenttia: